Kuka minä olen?
Isä, lapsi, ystävä
Olen isä, joka asuu perheineen rauhallisella alueella Muuramen Kinkomaalla ja käy ylläpitämässä kuntoaan usein Keljonkankaan kuntosalilla.
Olen lapsi ja ystävä, joka käy Porissa katsomassa – vähän liian harvoin – perhettään ja ystäviään.
Olen tiedonjanoinen ja luettuani Aivovoimaa-kirjan, havahduin asiasta sen verran voimakkaasti, että kehitin siitä kokopäiväkoulutuksen. Kirja todellakin avasi silmäni, mutta oli samalla myös matka minuun itseeni – miksi esimerkiksi turbulenssit tai palohälytin eivät aiheuta minussa ollenkaan hädäntunnetta? Nyt tiedän.
Olen kaikkea tätä, mutta olen myös onnekas. Olen onnekas ja kiitollinen, että olen löytänyt elämääni perheeni lisäksi muutakin merkityksellisyyttä ja paloa, jonka eteen haluan tehdä joka ikinen päivä töitä. Minulla on sisäinen missio, jota olen nyt suorittamassa. Tämä on elämä, joka on minua varten.
Opettaja, neuvoja, kouluttaja
Olen myös varhaiskasvatuksen opettaja, liikuntaneuvoja, kouluttaja ja jalkapalloeläkeläinen, jolla on sydän täynnä intoa edistää lasten liikunnan iloa ja hyvinvointia. Haluan tuoda liikunnan selkeämmäksi osaksi päiväkotien arkea ja näyttää ihmisille, miten pienilläkin muutoksilla voi olla merkittävä vaikutus lasten kehitykseen ja kasvuun. Pienilläkin muutoksilla voimme integroida liikkumisen sujuvammaksi osaksi päiväkotien kiireellistä arkea. Tavoitteeni on lisätä kasvattajien tietoisuutta ja innostusta liikunnan merkityksestä ja antaa konkreettisia keinoja, joilla jokainen kasvattaja voi olla merkityksellinen liikuttaja.
Liikunnan puolestapuhuja
Jokainen lapsi ansaitsee kasvaa ympäristössä, jossa hänen psykologiset perustarpeensa huomioidaan ja hänen liikkumisensa ja oppimisensa saavat kukoistaa. Lisäksi jokainen kunta ansaitsee tukea pysyvän liikuntakulttuurin muodostamiseen ja juurruttamiseen, jokainen johtaja ansaitsee sparrausta liikunnallisen kulttuurin johtamisessa sekä muutosjohtamisessa ja jokainen kasvattaja ansaitsee käytännönläheisiä työkaluja, jotka tekevät liikunnan mahdollistamisesta luontevan osan arkea.
Tyylini on ottaa asiat tosissaan, mutta ei vakavasti. Olen helposti lähestyttävä ja humoristinen ja uskonkin, että pilke silmäkulmassa ja positiivinen ajattelu ovat avain onneen ja oppimiseen. Haluan tarjota konkreettisia, arkeen sovellettavia ratkaisuja, jotka tuntuvat oikeasti hyödyllisiltä. Keinoja, joilla kirjoitetut asiakirjat ja strategiat tuodaan osaksi arkea. Olen kouluttaja ja tuki, joka ei vain puhu teoriasta, vaan auttaa löytämään yksinkertaisia ja toimivia, kestäviä ratkaisuja kasvattajan arkeen. Peilaan käsiteltäviä asioita aina osaksi kasvattajan arkea, jotta kuulijan kosketuspinta käsiteltävään aiheeseen olisi mahdollisimman laaja.
Joka kohtaamisessa piilee mahdollisuus vaikuttaa ja antaa jotain arvokasta – niin lapsille kuin kollegoillekin.



